Viimeinen sielu Jumalan valosta

Kun liekit ja löyhkä Palavasta lihasta Nousevat ylle taivaan Savusta ja tuhkasta… Kun Helvetin uusi aika Päällä maan on rakentanut Valtakunnan meille ja itselleen Jumalan valon viimeinenkin sielu On tapettu Pimeyden kylmyyteen. Lumeen hautautuneiden laaksojen Yksinäisyyttä ei enää ole, Vaikka maillanne ei elämä hallitsekaan. Kaksitoista ja kolme Seurana hiljaisuudelle Jäätyneinä yön pakkasasteista Muistomerkkeinä aution erämaan Kunnes Tuomiopäivänä tanner hukkuu Vihan mustaan tuleen. Tuolloin ennen iloisen Kahdentoista Lumen ja jään hautaamat sielut Palavat soihtuina pohjoisessa, Yllä mahtavien metsien ja maan. Ja kolmen ennen myötätuntoisen Silmiin palaa elämän pilke, Saatanan julmasta mahdista, Jotta he näkevät tuhonsa Tuntevat tuskan uudelleen (Ja muistavat Kuoleman maan) Ruokkien meitä ihmis-pelolla.