Surun ikuistama henki

Näet minut usvassa vain hetken, katson Pimeyteen. Surullinen, unohdettu ja yksin Jo vuosisatoja. Olen nähnyt peikot ja niiden Vallan tuhoutuneen. Olen nähnyt ihmisen Tuhoaman valtakuntani. Kuolleina valittavat Metsäni puut vihaansa. Hetken istun sammaleella laulaen surun Suurimman ja katson kiveen ikuiseen. Menneet ovat ajat jolloin riemuitsin ja olin Iloinen. Nyt on jäljellä vain kylmät Kyyneleet ja viha lapsiin Aatamin. Viha ja Suru... Minne ovat kadonneet petoni? Missä ovat Rakkaat lapseni? Vihaan tätä kuollutta Metsää, vain tyhjää ihmisen jäljiltä...