Nekromantia

Yön synkimmän tunnin pimeys Hiipii esiin huoneeni varjoista Kantaen valkoista soihtuaan Joka valon syö, ei sitä heijasta Mustan lasin pinta väreilee Muinaisen rytmin tahdissa Yhä hitaammin, sulkee suosioonsa Näkyjen tummassa virrassa Kuiskaan kysymykset kuolleiden korviin Syvän hengityksen kannettavaksi Tunnen tien jota itse en käy Ei sitä tehty elävien kuljettavaksi Heidän kuvansa tuonpuoleisesta Ovat kaiken sen tiedon löytävä Jota maan päälle ei kuolleista Saisi tuoda kukaan sitä etsivä Katakombien piilotetut tekstit Käytävien ajansyömistä kätköistä Tomun peittämiltä alttareilta Tulten näyttämistä ihmeistä Suuren ikuisuuden kynnyksellä Kätkettyyn jumaluuteen katsoneena Olen valmiina matkaan tiellä Joka on eteeni avautuneena