Näkyjen tuhkasta

Lapset tukehtuvat omaan itkuunsa Ja siihen mustaan epätoivoon Joka heidän ylleen nosti katseensa Heitti heidän murheen alhoon Kuka tuomitsee eloonjääneitä Nyt kun jopa jumalat kuolevat? Ei enää idä mikään mistään siemenestä Nyt kun jopa jumalat kuolevat Maa on musta Eikä koskaan enää palaa ennalleen Rikki ajetusta Joka ilman tulta paloi mallilleen Ihmiskunta Vangittuna ilman että mikään kahlitsee Ilman unta Joka levon toisi, järjen aukaisee Ihminen on täällä varjo entisestään Luuta, nahkaa ja kauhu tarinaan Kuolema ei piittaa edes etsijästään Jättää sairaimmatkin ilman armoaan Huuodt äänettömät heidän huuliltaan Sanat kumpuavat ilman sanomaa Pyynnöt saada luoti lopun antamaan Vääristyvät ollen pelkkää murinaa On aika katsoa menneisyyteen Siihen hetkeen jossa seisomme nyt Ihmiskunta on avain hävitykseen Jonka kyltymätön roihu on syttynyt Ihmisellä on sota sielussaan Punottuna, odottaen vapauttaan Pedon hetkenä ei enää ollenkaan Ole ihmistä, vain sota valloillaan