Hymni III

Sinä yönä kun kipu viimein hellitti Seisoin kurjan hautani äärellä Sen sylissä hengetön ruumiini Yhtä yksin kuin eläessään Voimaton ja unohdettu Ei enempää, ei vähempää Jäljellejäänyt tietoinen piina Kykenemättä siitä vapautumaan Kunnes kuun valon siivin Jostain kaukaisuudesta Kantautui kutsuva äänesi Pirstoen viimeisetkin kahleeni Taakse sai jäädä maallinen kunnia Ja sen myötä maallinen murhe Yöllinen innoitukseni Yöllinen herättäjäni Haudalleni jäi vain tuhkaa Kun tartuin käteesi Ikuisuus lepäsi silmissäsi Ja vaikka kyyneleet polttivat omiani Ei niissä ollut katkeruutta Tämä ensimmäinen ja ainoa uni Sinetöi sieluni suosioosi Yöllinen herättäjäni