Nämä herrasmiehet

He eivät sarviaan seinille maalaa Ei heitä rujouttaan saa halaamaan Eivätkä vesillä vilkkailla naaraa kun eivät ujouttaan peittoon saa tai piiloon vahvaa ihmisvihaa Ympärillään ilmanala misantrooppinen luottamusta valavat vain kuolleen tilan kylmät hirret Ei haittaa oikean- vai vääränoppinen kirjoistaan laulavat vain iankaikkisuuden virret Nämä herrasmiehet toisiansa eivät siedä edes unissansa Saa aatos jaloin sekä mieli lämmin kulkea taivasta kohti keskenään Huudot vähiin jäävät kuten kuiskauksetkin sovulla ei sijaa saada lehtereiltä tämän kerhon Kolkko katse salpaa keskustelun uksetkin esiripun sijaan sulkeutuvat paksuun savuverhoon Nämä herrasmiehet toisiansa eivät siedä edes unissansa Saa aatos jaloin sekä mieli lämmin kulkea taivasta kohti keskenään Kaatavat maljan, kaatavat maljan itselleen Kantavat taljan, nyljetyn taljan eteiseen Vaik` olis arvokaskin tilaisuus kaikesta kuultaa ihmisvihaisuus kaikesta kuultaa, kyynistä kultaa huokuu ikuisuus Nämä herrasmiehet toisiansa eivät siedä edes unissansa Saa aatos jaloin sekä mieli lämmin kulkea taivasta kohti keskenään