Musta kuin puku

Ryöstin morsiamen, niin ryöstin, en aio palauttaa En myöskään lemmen ikitammen kuoreen lupauksia upottaa Musta kuin puku jääneen sulhasen, musta ja sopimaton on marssiaskel, lyönti sydämen jota käyvät kantapääni, vääjäämätön ääni sisälläni takoo, vielä marssittavaa on Hautasin hunnun alle kummun jonka päälle tammi varistaa lehtensä kuolleet, loven vuolleet viereen aortan Musta kuin puku jääneen sulhasen, musta ja sopimaton on marssiaskel, lyönti sydämen jota käyvät kantapääni, vääjäämätön ääni sisälläni takoo, vielä marssittavaa on Tänä yönä kirkkaammin kuin koskaan aikaisemmin tulet kajastaa kolme on soihtua ja kolme niistä ylimpänä kohoaa Niin uskon, toivon kuin sen viimeisen kaivan sekaan ikitammen juurien Tänä yönä varmuudella suden tulet kasvojamme kavahtaa!