Jäljetön, jäinen aava

Pakkasen hengittäessä itselleen tilaa Me saamme kutistua Kuin kuivat lehdet kylmässä nuotiossa Keräksi lihassäikeemme riipiä Ensiksi kynsien valkeat tasanteet Talvi hioo siniseksi tuulillaan Ilmassa kuin sairaus tai käänteinen kuume Juoksemaan pakottaa lailla susien Vaikka joka askel vuodattaa meitä Valkosilmiin lumisten soiden Kansamme on jo riuhtonut itseään Kauemmas kuin minne rajoja piirretty Ehkä siksi näenkin pysähtyessäni Perässämme pelkkää jäljetöntä jäistä aavaa Täynnä aaveiden kynnenjälkiä