Hiljaisessa syvänteessä

Öinen usvahuntu vetten päälle laskee mustiin vesiin sekoittuu yksinäisen kuun valo pimeydessä sulaa lampeen syvään, kylmään Ei täällä tuulet puhalla ei laula kuikka ulapalla hiljaisessa syvänteessä kuolemalla koti on mustaan lampeen... Hyinen ranta luokseen kutsuu tahtoo syleilyynsä hukuttaa varjot väsyneelle kuiskailee kutsuu kehtoon kalmaiseen Kuolleen veden heijastus kuun valossa kaiken toivon nielaisee kasvot toivottomat tyyneen kuvastuu askel johtaa tuntemattomaan Syvyyksissä hauta pohjaton leposija muiston unohdetun metsän ääri ylle kurkottaa kadonnutta rantaa kehystää Rantakiviin nimi kaiverrettu Sen aika huuhtoo unholaan yksinäisen matkan pää seuranaan vain kylmä kuu