Haaskana

Kangastusten valtakunnasta Valevarjoihin Sinne jätin haamun kaavun Matalalle kynnykselle Ruttotuulten vietäväksi Aron uhriksi Korpit nokkivat sieluani Muistojani levittelevät Kuin kauriin sisälmyksiä Ketuille näykittäviksi Ja naurettaviksi Ja raiskattaviksi Ja naurettaviksi Mitä minä välitän? Jaloinkin osani Silkkaa pikilikaa Kuonaa joka on raavittu Luojan maljan reunamilta Haaskalinnuista pahin Kolmella nokallaan Jäänteet kahlaa, viiltää nahkaa Sylkee lasinsirpaleita Joita joskus Jalokiviksi Luulin Päästää sitten kurkustaan äänen Puolet messua, puolet valitusta Kaiun viimeisissä tuulissa jotain tuttua... Se ensimmäinen totuus, jota en uskonut Luojan kuiskaus, "ole".