Autuaat

Ei paina mieltä vaikka hengetön, huomenna hengetön olisin nukkumassa nurmen alla Niin kovin kaivomme on vedetön, ontto ja vedetön ei löydy tilkkaa edes raapimalla Kun kaivaa routamaasta onneaan sen ymmärtää vain autuaat Ei polta huoli vaikka makaisin, selälläin makaisin suojassa viilutetun tammikannen On sillä tiellään, eikä takaisin, tuskinpa takaisin palaavat jälkeen kylmän rautakangen Kun kaivaa routamaasta onneaan sen ymmärtää vain autuaat Suuttuisi en vaikka jo olisin, tuhkana olisin uurnassa isoäidin akkunalla Kun riitä aika ei vaik` sotisin, ikäni sotisin paineessa väkijuomain hirmuvallan Kun kaivaa routamaasta onneaan sen ymmärtää vain autuaat Iän ottaa ja voimat kuluttaa kun matka kulkee läpi täyttyvien hautuumaiden Kenelle kostaa ja ketä kurittaa eihän meillä ole kuin ymmärrystä autuaiden